Säätiön tarkoitus
Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea maamme suomenkielistä näyttämötaidetta sekä vaalia Ida Aalbergin elämäntyöhön liittyvää perinnettä (säädekirja 1957).
Vuonna 1972 pystytettiin Ida Aalbergille kuvanveistäjä Raimo Utriaisen tekemä patsas Helsingin Kaisaniemeen, Kansallisteatterin Pienen näyttämön eteen. Nykyisin säätiö jakaa teatteritaiteen palkintoja joka toinen vuosi.
Näyttelijäpalkinto, kannustusapuraha, mitali ja stipendi
Säätiö on vuodesta 1977 lähtien jakanut joka toinen vuosi Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon, Nuoren näyttelijän kannustusapurahan ja Ida Aalberg -mitalin, vuonna 2009 jo 17. kerran. Näyttelijäpalkinto myönnetään ansioituneelle suomalaiselle näyttelijälle, ja se on ollut vuosikymmenien ajan ainoa nimenomaan teatterinäyttelijälle myönnettävä palkinto.
Vuonna 2011 näyttelijäpalkinto oli suuruudeltaan 15 000 euroa ja siten rahallisesti suurin tunnustus yksityissektorilla teatterin alalla. Nuoren näyttelijän kannustusapuraha oli 7 000 euroa. Palkintojen suuruudet määrää säätiön hallitus, joka myös nimeää erillisen palkintolautakunnan valmistelemaan ehdokkaat palkintojen ja mitalin saajoiksi.
Vuonna 2009 jaettiin ensimmäisen kerran kaksi stipendiä vastavalmistuneille näyttelijöille, teatteritieteen maistereille, toinen Teatterikorkeakoulussa (Teak, Helsinki) ja toinen Näyttelijäntyön laitoksessa (Näty, Tampereen yliopisto). Stipendit olivat vuonna 2011 suuruudeltaan 1 500 euroa.
Säätiön rakenne
Säätiön toiminnasta vastaavat hallintoneuvosto ja hallitus. Aktiivinen toimija säätiössä on naistoimikunta (Idat).
Naistoimikunta
Naistoimikunnan jäsenet eli Idat ovat kymmeniä vuosia keränneet eri tavoin varoja ja siten jatkuvasti kartuttaneet säätiön peruspääomaa. Idoja on tällä hetkellä noin 30, ja he kokoontuvat kerran kuukaudessa Kansallisteatterissa. Nykyisin Idat keräävät varoja myymällä teatterilippuja ja pienoisveistoksia.
Teatteriliput
Jokaisella Idalla on asiakkainaan oma ystäväjoukko, jolle tarjotaan ostettavaksi teatterilippuja monipuoliseksi rakennettuun ohjelmistoon kotimaisissa teattereissa. Lippujen hinnoissa on pieni Ida-lisä, mutta hinnat ovat kuitenkin melko lähellä normaalia, koska Idat varaavat liput ajoissa edullisesti. Idat hoitavat kaiken työn, joka liittyy lippujen hankintaan.
Pienoisveistokset

Vuonna 2005 teetettiin 50 numeroitua pienoisveistosta kuvanveistäjä Heikki Häiväojan Näyttelijätär-patsaasta, jonka alkuperäiskappale on Kansallisteatterissa. Kuvanveistäjä Häiväoja on osaltaan halunnut tukea säätiön toimintaa lahjoittamalla säätiölle oikeudet veistokseen korvauksetta.
Kaunis pronssinen pienoisveistos sopii mainiosti kodin tai liiketilan koristeeksi ja se on myös erinomainen lahja. Patsaan korkeus on 33 cm ja sitä voi ostaa Idoilta 1000 euron hintaan.
